Öljypullon henki

Hip hei ja hurraa, ihan mahtavaa!! Edustamani yritys pääsi valtamediaan. Kiitos Yle MOT, saatiin ihan ilmaista mainosta. Vasta 7000 perhettä öljyilee Suomessa, mutta kasvaa koko ajan ja tahti on ollut hurja viimeisinä kuukausina... joten levitetään tätä upeaa eteeristen öljyjen maailmaa koko kansan tietoisuuteen!! Toki kiva olisi vielä ollut, jos soluttautuja ystävineen oli tehnyt vähän lisää taustatyötä, että ihmiset olisi saanut asiasta oikean, aidon kuvan.

Kiva toki, että oli soluttautuja paikalla, sillä meidän "kulttiin" on kuka tahansa tervetullut! Emme ole mikään salaseura! Ei ole salattavaa, eikä piilotettavaa!! Ja saat tulla juuri sellaisena kuin olet!! Huomennakin mulla on avoin tapahtuma kotonani, jonne olen laittanut kutsua facessa ihan jokaiselle!! Parin päivän aikana olen ollut yhtäkkiä samaan aikaan niin epämukavuus alueella kuin mahdollista ja samaan aikaan olen nauttinut työstäni entistä enemmän!!! Sain ihan uutta energiaa MOT:lta.

Meidän perheessä tätä eteeristä elämäntapaa on eletty joka päivä vuoden 2021 elokuusta! Ollaan voitu hyvin ja luonnollisesti tuotteiden kanssa, joista ei ole haittaa hyvinvoinnille. Ajattele ne eivät sisällä minkäänlaista synteettistä kemikaalia, ei hajusteita olen saanut ihania ystäviä myös Young Livingin ja eteeristen öljyjen kautta, minulla on aina oma öljyopas, joka auttaa ja tukee, neuvoo ja paljon paljon muuta.

Liiketoimintaan hyppäsin mukaan maaliskuussa 2022 ja ensimmäiset kuukaudet vain ihmettelin, mitä kaikkea ihanaa voisinkaan tän työn äärellä tehdä! Mutta totisesti tämä on työtä, eikä tule kyllä mitään äkkirikastumista, enkä sitä edes odottanutkaan. Liiketoimintaan hyppäsin mukaan, sillä jonain päivänä haluaisin saada nämä tuotteet "ilmaisena" perheelleni! Tienata sen verran, että voin ostaa tuotteet itselleni kotiin. Jos olet siis äkkirikastumisen toivossa, niin ei kannata porukkaan soluttautua. Toki autan siinäkin ja otan mielelläni sut työyhteisööni mukaan. Autan ja opastan, mutta en tee työtä puolestasi! Liiketoimintaa voi tehdä, missä kohtaa vain, jos siltä tuntuu. Kuitenkin ensimmäisenä tärkeää tutustuminen tuotteisiin, että tiedät, missä olet mukana!

Toimittajat eivät olleet kuulleet todellakaan kaikkea, sillä meillä on laaja tuotevalikoima. Young Living on todella paljon muutakin kuin vain pelkät eteeriset öljyt! Meiltä löytyy ravintolisät sekä kodinpuhdistukseen tuotteet, joissa ei mitään synteettisiä kemikkaaleja!! Oletko sinä kuullut näistä tuotteista? Jos et, mutta nyt kiinnostuksesi nousi, niin ota ihmeessä yhteyttä!!! Älä jää pohtimaan vaan kysy kysy ja kysy!!

Ihana, että nyt olen erilaisesti taas uuden edessä! Kohtasin kerta rysäyksellä myös pelkoni puhua julkisesti verkostomarkkinoinnista! Kaikki siis, jotka haluavat tulla kuulemaan tai haluavat laittaa viestiä, soittaa ja tietää edes vähän enemmän, niin tervetuloa!!! Olen täällä, jutellaan ja tarjoan sinulle teen samalla, kun nautimme eteeristen öljyjen tunnelmasta!! Ei tarvitse arvailla mitään. Tämä on tosi ihana ja mielenkiintoinen maailma!!!

Peace and love, Satu 050 373 3116

#tiedämistäpuhut #otaselvää #eteerinenöljy #elämäntapa #vapausvalita #turvallinenkäyttö #omaöljyopas #etoleyksin